Hei

 

Sataa vettä kaatamalla. Voi synkkyys. Vielä myöhään illalla tämä aamu näyttäytyi mun mielikuvissa aurinkoisen terhakkaalta, jossa pakkaisin ripeästi kamat reppuun ja tiskaisin sekä söisin runsaan aamupalan ja rientäisin bussiin ja kohti erämetsiä. Puuh. Sään lisäksi huomaan päätyväni ajattelemaan, etten mä oikeastaan halua lähteä uudesta ihanasta kodistani minnekään. Tarraan ovenpieliin kiinni: "Mä haluun jäädä kotiin fiilistelemään."

Sen verran komeat maisemat tiedossa, että kannattaa lähteä. Jos vaan sää paranisi. Seuraavat kaksi viikkoa mä aion rauhoittua luonnossa kaukana netistä ja alkavan työn jännittämisestä. Kamerankin kai jätän kotiin, jottei tartte räplätä edes sen kanssa hermostuen loppuvista akuista. Rahaa ei juurikaan ole, mutta eipähän tartte eksyä kaljalle tai pizzalle, eikä erämaassa oikein voikaan. Tulisi pitkä taksimatka.

Ihmeellistä ja pelottavaa kuinka hyvin mun suunnitelmat ja haaveet näyttävät toteutuvan. Pääsen erämaahan hyvässä seurassa kohteisiin missä en ole koskaan käynyt. Mulla on kerrassaan upea vanhan talon viihtyisä korkehuoneinen, kivisin ikuunalaudoin ja koivupuisin lattioin varustettu pieni koti. Mietin jo hieman pelonsekaisesti alakerran vanhusta, jonka kelloradiosta ehdin häiriintyä. Rämähti päälle aina aamuseiskalta herättäen minutkin. Toissapäivänä kotiin tullessani ulko-ovella seisoi ambulanssi ja naapurin ovi levällään. Ei ole enää kuulunut kelloradiota. Mikä demoni mun toiveita toteuttaa. Apua!

Ryhdyn kiirehtimään. Sekavat ajatukset. Mitä lukemista mä pakkaan mukaan. En millään kerkeä pähkäillä asiaa tuntia kirjahyllyn edessä. Joku kirja, jota en ole saanut luettua ja haluaisin silti kahlata sen läpi. Erämaassa ei voisi enää perua eikä vaihtaa. Ja pelikortit.

 

Hyvää kesää kaikille!

- Johannes -