1184426.jpg

En muistanut miten helvetillisen hieno bändi tämä olikaan. Tunnistaako kukaan?

Aihe valmiina, mutta mä lähden lähikseen baariin. Surkeaa.

Mun on tunnustettava eräs juttu, jota en uskalla sanoa terapeutille:

Mä olin äsken niin pahassa rahapulassa, etten saanut ostettua uutta annosta mielialalääkkeitä. Söin muutaman päivän puolitettua annosta, sitten viikon neljäsosaa ja nyt on mennyt muutama päivä kokonaan ilman. Liittyiskö jotenkin ruokahaluttomuuteeni.

Mun mielialat menee vuoristorataa kympillä. Jään katsomaan tähtitaivasta sydän haljeten, itken surutta Lumen koskettavien kommenttien ja muistojeni herkistämänä. Tunnen vartaloni kävelessä ja suihkussa. Mun kehollisuus loppuu tohon ja tosta alkaa ulkopuoli. Lihakset toimivat suorittaessani jotain. Musta on tullut jälleen seksuaalinen olento. olen mies, mullon halut ja elin. Kauppareissulla tavattu nainen herättää mussa liikahduksen. Ihanaa. OLEN OLEMASSA.

Mutta eihän mun pitäisi jättää lääkkeitä....

Jatkan huomenna.

- Johannes -

Jatkan huomenna eli tänään:

Lähiöräkälästä taksilla keskustaan, jossa tutustuin nuoruuteni bändi-idoliin tai miten tän nyt sanoisi. Ikäänkuin jonku Ismo Alangon kaa. No, kiersimme baareja. Oli erikivaa.

Mutta ilman lääkkeiden ääripäitä leikkaavaa vaikutusta herääminen tähän kauniiseen päivään on ollut silkkaa helvettiä. Mä en enää juo. En oikeesti enää juo. Kun mielialalääkkeet tasoittavat ääret pois ja lisäävät vartaloon mielihyvää tuottavaa serotoniinia oikeasta mielialasta riippumatta, niin juopottelu on ollut helppoa. Se ei ole tuntunut missään, oikeastaan. On 'pitänyt' juoda jotta tuntuisi joltain, eivätkä seuraukset ole tuntuneet miltään. Mä kärjistän asiaa tarkoituksellisesti.

Lääkkeettömyys tuo selkeästi perspektiiviä ja aitoutta depressioon, siis mun olemiseen. Kenties mä alan jälleen syömään serotoniinipillereitä, mutta tämä vahinkokokeilu toimii tutkimusmatkana aitoon minään. Mitä mä olen ilman kemiallisia lääkkeitä, aidommin.

En todellakaan halua väheksyä kenenkään (omaanikaan) tuskaa. Hengissäoleminen on ollut lääkkeitä syodessäkin turhan usein täysin kestämätöntä. Mä en tiedä missä olisin ilman kolmatta vuotta kestävää pillerikautta. Mutta mä pidän erityisen tärkeänä tätä tahatonta kokeilua aidomman minän kanssa. Olen kehollinen tunteva olento positiivisine ja negatiivisine ääripäineen.

Mun täytyy silti muistaa, että edellisessä kirjoituksessa mainitsemani tapahtumasarjan vuoksi mun kehollisuus on särkynyt paranemisprosessin myötä. Mä en oikeasti tunne esim. kosketusta, en havaitse fyysistä mielihyvää, pahaa kylläkin fyysisten oireiden muodossa. Tai siis ongelmat kehollisuuteni kanssa alkoivat vuosikymmenen vaihteessa mun ja Suorittajan eron jälkeen. Yhden yön jutut eivät tuoneet fyysistä mielihyvää ja kaikkien neljän exän kaa oli viime vuosina sama ongelma. En tuntenut rakastavaa fyysistä kosketusta, eikä seksi tuntunut miltään, lähinnä ahdistavalta. Kokeilin äärikeinoja tunteakseni edes jotain, mutta sekään ei auttanut. Viimeisin exäni Tanssija kertoi tämän ongelman mulle. (samoin Lumikko) Herkkänä kehollisena ihmisenä hän huomasi ongelmani välittömästi. Muistan kuinka hän silitti mua hellästi toisena yhteisenä yönämme ja hämmentyi kun en reagoinut mitenkään. Tutki mua ja kysyi tunnenko mä mitään.

Mä olen mieleni vanki. Oikeastaan mä olen kärjistetyti pelkkä mieli kehollisten oireiden kera. Multa puuttuu mielihyvällinen vartalo kokonaan. Ilman lääkkeitä havaitsen tämän selkeästi. Olen kehollinen, voisin tuntea kehollisuuteni positiivisesti, mutten kykene kuin saavuttamaan häivähdyksen jostain potentiaalisesta olemisen muodosta. tanssija luetutti mulla kehoterapeutin teoksen ja opasti mut kehoterapiaan, jota en ole käynyt läpi ja jota mun pitäisi käydä läpi.

Mua hermitta erityisesti että mun piti lopettaa Budo-harrastus, koska väkivallan kanssa harjoittelu nosti mussa toistuvasti esiin poissuljettuja muistoja ja sitä myöten noita kehollisia pahan olon oireita. Aamu-uinti toimi paremmin, vaikka meinasinkin aina pyörtyä saunaan paniikkihäiriöineni.

Miksei elämä voisi olla tavallisen mukavaa ja mutkatonta. En halua tällaista.

Loppukevennys:

Mua niin pistää vihaksi lukea toistuvast uutisia raiskareista ja lasten hyväksikäyttäjistä pienine rangaistuksineen. He tuhoavat ihmisen pahimillaan kokonaan ja selviävät oikeastaan ilman tuomiota. Pahimillaan muutama kuukausi tai jopa ehdollinen. 'Raiskaus oli nopea ja siten lievä.' Paskaa.

Tässähän tämä tulikin sanottua mitä mulle on tapahtunut. Olen kummallisen tyyni.