Hei


Mä en ala. Mä kärsin järjettömästä hammaslääkäripelosta, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Kaikeksi onneksi mä olen kyennyt viime vuoden puolella uskaltautumaan kahdesti hoidattamaan juurihoitoa vaativaa hammasta, kun kipu on käynyt niin sietämättömäksi, ettei voi olla mitenkään päin edes särkylääkkeiden voimalla. Huomasin, etten mä kuole hammaslääkäriin, että sen kolme varttia kestää jotenkuten menettämättä kasvojaan eli parkumatta tai hikoilematta lattiaakin märäksi.

Juurihoitohammas on pysynyt oireettomana, mutta toinen hammas, josta lohkesi syksyllä pala alkoi oireilla viime viikonloppuna. Soitin maanantaina ajanvaraukseen kysyäkseni paria juttua, mutta hammas heittäytyi oireettomaksi, enkä mennyt hoidattamaan sitä päivystykseen. Ok. Kaikki siis hyvin, vaiko.

Viihdyin viime viikolla erinomaisesti exäni Lumikon seurassa ja tästä ilahtuneena sekä halustani tavata myös hänen lapsiaan päätin ottaa vierailukutsun vastaan jo tänä viikonloppuna. Lähtisin huomenna lauantaina. Se hammas. Saatana. Se alkoi kipuilla kaksi tuntia sitten kympillä. Korvassakin tuntuu jo hieman eli se on varmaan tulehtunut (kenties juurihoidon tarpeessa sekin hammas) ja kaipaa järeämpää hoitoa. Miksei eilen illalla, jolloin olisin pääsyt tänään perjantaina vielä päivystykseen. Toivon ja rukoilen, että hammas heittäytyisi aamuksi huomaamattomaksi muiden hampaiden tapaan. Älä saatana ala kenkkuilemaan mulle tai revin sut irti! Jos se riehuu kunnolla vielä aamulla, niin en mä voi lähteä mihinkään kärsimään ja olemaan tuhannen ärtyneen kireänä.

En humaltunut viime viikolla ja sen huomasi alkuviikosta. Ahdistustuska loisti poissaolollaan. Etten liioittelisi niin ei ilmaantunut pahasti muistaen lähinnä kertoa olemassaolostaan epämääräisinä mutta siedettävinä oireina. Kevätauringon tuoma ilo ja reippaus ylitti ahdistuksen päiväsaikaan. Illat pimeän laskeutumisen jälkeen sujuvat edelleen vaikeasti, öinen hiljaisuus tuo puolestaan hieman levollisuutta. Kaverini pyysi mua keskiviikkona keikalle. Ei-juova kaveri. Juojien kutsuihin olen vastannut järjestelmällisesti jo kolmatta viikkoa: "Sorry, en lähde." Saunottiin mun luona, painuttiin keikalle ja viihdyttiin molemmat erinomaisesti. Mä join neljä tuoppia saunaolut tuopiksi laskettuna, aloin jo humaltua. En tykännyt itsestäni. Luisuminen oli niin helvetin lähellä. Ja aamu. Mulla olis ollu torstaiaamuna hammaslääkäriaika sille juurihoitohampaalle. Oli tarkoitus hoitaa sen oireettoman sijaan toi toinen nyt rimpuileva hammas. En mä mihkään päässyt neljän oluen tuoman paniikkihäiriökohtauksen vuoksi. Hyvä kun sain peruttua ajan, sekin tuntui aika ylivoimaiselta, mutten halunnut kaupungilta sakkomaksua ja kunnon kansalaisena halusin luovuttaa ajan tarvitseville päivystysajaksi. Tässä sitä ollaan. Kalahti omaan nilkkaan.

Mä haluaisin lähteä reissuun Lumikon perheen luokse. Toivottavasti pääsen lähtemään. En kaipaa minkäänlaista reboundia, enkä yhden yön juttua. Kaipaan hänen seuraansa ja hänen lapsiaan. Jos jotain tulee, niin tulkoot ja menkäämme asia kerrallaan mitään suunnittelematta. Jos yrittäisin olla ihan vaan lunkisti, kuten Lumikko. Lunkisti tän elämän kanssa. Ei hätää. Ei mulla ole oikeasti hätää!


- Johannes -


PS
Pomo soitti eilen ja pyysi multa palkkatoivomusta erääseen mahdolliseen Itä-Suomi projektiin. Mitään ei ole vielä päätetty, eikä mikään ole varmaa, mutta hemmetti vieköön, jokin on mahdollista :)