Hei


Olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut ilmoittaa edes terapeutille, etten pääse tulemaan. Ei hyvä.

Koetin neuvotella työkokeiluesimieheni kanssa syyskuun terapioista, mutta hänen kantansa oli, että mun työkokeilun osa-aikaisuus täyttyy sillä, että pidän syyskuun eka viikon lomaa kuntouskurssilla, jolloin seuraavat kolme viikkoa täytyy tehdä täyttä viikkoa. Siten oli jo etukäteen selvää, jotta elokuun viimeinen käynti jäi tässä kriittisessä vaiheessa oikeasti viimeiseksi.

Viime maanantaina alkanut kuntoutuskurssi osoittautui ennakoitua huomattavasti raskaammaksi. Vaikeita asioita nousi esiin, enkä oikein ymmärrä vieläkään miksi juuri ne asiat saivat minut väsähtämään totaalisesti. Vai kävikö niin, että väsähdin päästessäni pysähtymään muutamaksi päiväksi muun ryhmän ja ohjaajien kysyessä aktiivisesti: "Johannes. Kuinka voit oikeasti juuri nyt?" Pohdin myös pelkkää työasiaa sekä ryhmässä että psykologin ja sosiaalityöntekijän kanssa. Ymmärsin, että minun kannaltani on menossa yhtä aikaa kolme eri projektia:

1. Töihinpaluun kokeilu työkokeilun merkeissä.
2. Oppisopimuskoulutus kokonaan uuteen ammattiin.
3. Tulosvastuullinen projekti, joka määrittelee toteutuuko työpaikka ylipäätään kokeilun jälkeen eli jo perjantaina 25.9. Jollei tiettyä euromääräistä tulosta ole saavutettu lyödään hanskat tiskiin työnantajan puolelta.

Miten mä olen ajattelemattomuudessani päästänyt itseni tällaiseen tilanteeseen. Siksi, että olen noudattanut muissa asioissa upeasti toiminutta ongelmien aikatauluttamista eli olen siirtänyt asiat etukäteismurehdinnasta kohdattaessa murehdittavaksi. On muuten toiminut tervehdyttävästi, mutta tätä asiaa olisi pitänyt puida asiantuntijoiden kanssa jo keväällä.

Sekä ammattilaiset, että ryhmä neuvoi työasiassa, jotta tuossa on kaksi asiaa liikaa. Lupasinkin palata asiaan esimieheni kanssa heti tänään maanantaina eli ilmoittaa, etten jaksa tätä tahtia eikä minun pidä tehdä työkokeilussa täysiä viikkoja kurssitauosta huolimatta.

Lähdin torstai-iltana Ouluun firman palaveriin jo valmiiksi lopen uupuneena. Palaverissa myös sattui pari ikävää minusta riippumatonta asiaa, joita jäin pohtimaan ja jotka sattuivat raskaasti.

Palasin lauantai-illaksi naisystäväni Lumikon luokse niin uupuneena, että hänkin oli jo todella huolissaan. Lähinnä nukuin, itkin ja lojuin sylissä puiden sopertaen näitä asioita.

Mikä onnellisen ilahduttavaa, niin en enää pelkää lähekkäinoloa, enkä hellyyttä. Jotain hyvää seurannut mielikuvaharjoittelusta, loputtomista keskusteluista Lumikon kanssa sekä kuukauden tauosta tapaamisissa. Yritimme itse asiassa erota. Fiksu minä kun en ryhtynyt tuohon leikkiin vaikka tekikin mieli luovuttaa.

Matkustin tänään maanantaina kotiin ja sanoin heti esimiehen saavuttua, että tarvitsen kaksi päivää lomaa, jotta jaksaisin ylipäätään yhtään mitään. Hän veti asian heti siihen, että joko jaksan tai en jaksa eli ota tai jätä. Puimme asiaa tunnin perusteellisessa keskustelussa, mutta hänen argumenttinsa pysyi samana minun perusteluistani huolimatta. Toin esiin itseni uuvuttamisen tässä tilanteessa yms yms. Hän sanoi sinänsä fiksusti, että miksi jaksaisin ensi kuussa sen kummemmin täysiä viikkoja kuin nytkään, joten päätös jatkamisesta tai lopettamisesta on tehtävä hetipaikalla, eikä ruvettava ottamaan ylimääräistä vapaata. Kuulostaanko propagandan ostaneelta?

No, koska pelkään, etten saisi muita töitä tällä työhistorialla saatikka toista tilaisuutta enää nykyiseltä työnantajalta, niin päätin yrittää. Mennään sitten johdon ehdoilla joko onnistuen tai väsähtäen. Työpäivä venyi heti kymmentuntiseksi eli kunnes saimme päivän myyntitavoitteen kasaan. Työ sinänsä sujui erinomaisesti, mutta jo psykosomaattiset oireet ovat vaikeita tätä kirjoittaessani illalla.

Minä osaan tämän työn, esimies on kouluttanut minut hyvin pikavauhtia ja vaatien paljon, mutta nyt illalla tuntuu jo fyysisestikin siltä, etten minä jaksa näin montaa päivää ja minun pitäisi lopettaa työkokeilu kesken heti eli hakea lääkäriltä lisää sairaslomaa useammaksi kuukaudeksi. Hankalaa tässä on minun älytön päätös tehdä töitä salaa jo heinäkuussa ennen työkokeilun virallista alkamista eli miten selitän lääkärille uuvahtaneeni jo nyt. Oleellista olisi myös etsiä työkokeiluksi jokin muu ei-tulosvastuullinen työ. Mikä se olisi ja saisinko sellaista mistään. En oikein usko.

Postauksesta tuli pitkä ja kuulostan jo päätöksen tehneeltä, mutten uskalla toteuttaa sitä, vaan toivon, mikä on mahdollista, että tokenen ja saan tänään alkaneen kolmen viikon urakan kunnialla loppuun. Toisaalta mietityttää sopiiko tällainen jatkuvasti tulosvastuullinen työ minulle lainkaan ylipäätään ja varsinkaan tässä tilanteessa.

Pelottaa myös sekin, että olenko koskaan työkuntoinen, jollen jaksa tätä hölmösti aloitettua työkokeilua. No joo. Jos entinen työ myymälävastaavana olisi ollut mahdollinen, niin tilanne olisi kokonaan toinen kun ei olisi tarvinnut opetella uutta ammattia, eikä työ olisi ollut samalla tavalla tuloksesta kiinni. Elän kuitenkin tässä tilanteessa jaksamiseni rajoilla, hyväpalkkaisen työn palkintoa tavoitellen ja samalla ylittäen reippaasti kaikki oman jaksamiseni rajat ja sen vahtimisen ja kunnioittamisen unohtaen. Näinhän ei pitänyt käydä...


Kello on 22.30 ja Johannes voi vitun vitun huonosti.
 


- Johannes -