En tiedä mitä sanoisin. Liikaa asioita mielessä, enkä saa aloitettua mistään. En uskaltanut mennä eilen edes terapiaan, koska pelkäsin padon avautuvan ja olevani loppupäivän työkyvytön. Virhe. Olisi pitänyt mennä pelosta huolimatta.

Koetan jaksaa kirjoittaa ja purkaa asioita illalla. Se tekisi minulle hyvää. Saisi jäsennettyä ajatuksia hallittavaan muotoon tämän sekasorron sijaan. Aamulla aurinko paistoi niin kauniisti. Keitin kahvia, katselin pihalle ja etsin netistä kaikkea mielenkiintoista. Palasin kummiskin kympin maissa sänkyyn torkuille päätyen painajaisiin. Sama teema toistuu joka yö ja herään pitkästä aikaa aina sekaisena minä vuonna ja mistä herään. Lapsuus tunkee uniin. Helpotun joka aaamu, koska herään todellisuuteen. Käyn töissä, asun yksin, saan terapiaa ja lääkitystä. Elämäni ei ole umpikujassa eikä silkkaa kärsimystä vaikka tunnunkin tekeväni kaikkeni upottaakseni itseni takas suonsilmään.

Minun piti tehdä tänään kaikenlaista, tiskata, paikata pyöränkumi, käydä pitkällä kävelylenkillä yms. Taidan ihan vaan levätä ja koota itseäni. Peruuttaa omarakentamani kuilun ääreltä takas tervehtymään.

Siis. Uutta kahvia keittymään ja leipiä paahtimeen. Jazzia soimaan ja ajatusvirran uomaan.

- Johannes -