Moro

Katsoin kaksi Imax-luontodokkaria ja Baraka-leffan. Kaikki kolme ja varsinkin Baraka saivat ajatukseni rauhoittumaan kaamean krapulan ja lihassäryn sekasorrosta.

baraka.gif



Pohdin dokumentteja katsoessa minne olen kadottanut edelliset parikymmentä vuotta. Miksi elämäni on suistunut raiteiltaan useaan kertaan, miksen ole päässyt tavoitteisiini, miksi elän toisin kuin kaipaisin. Miksen onnistu minulle kaikkein tärkeimmissä asioissa hengissäpysymisen ohella.

Minne katosi mieleltään henkinen (spirituaalinen) ja luonnonrauhaan kaipaava elämään uskova nuori mies. Miksen mä elä jossain metsämökissä porkkanoita viljellen tai japanilaisessa vuoristoluostarissa rauhassa itseni luonnon ja ympäröivän maailman kanssa. Miksi mä istun tässä masennuksen ja päihdeongelman kourissa. Osaanko käyttää tämän tilaisuuden oman elämäni rakentamiseksi, jotta saisin elettyä edes puolet elämästäni onnellisempana, tyytyväisenä olemiseeni ja tekemisiini.

Baraka%20-%20film%20still%202.jpg

Mietin haavettani. Haluan erakoitua metsämökkiin. Nautin hiljaisuudesta, pilvien tuijotelusta, takkatulen edessä pohtimisesta, pakkasöisellä laiturilla makaamisesta Linnunrataa ihmetelllen, syksyisessä väriloisteessa ja kirpakassa säässä kävelystä, villasukat jalassa töpöttämisestä narisevalla lautalattialla, halkojen hakkuun pehmeästä paukkuusta, riippumatossa lukemisesta helteisessä kesäauringossa, keväisestä veden solinasta ja ensimmäisestä vihertävästä versosta. Listaa voisi jatkaa sivukaupalla.

855298.jpg

Mutta millä mä eläisin, maksaisin asumiseni, velkani ja syömiseni. En tiedä. En todellakaan tiedä. Olen onneksi sen verran askeettinen, etten tarvitse paljoa. Pieni mökki riittäisi.Haluan myös eroon minua ahdistavasta kulutusyhteiskunnasta. Mä en arvosta tätä ihmiskunnan itsetuhoista markkinataloutta hevonpaskan vertaa. Enkä ole arvostanut koskaan opittuani lapsena lukemaan ja ajattelemaan kriittisesti. Mä en ymmärrä mikä meitä ajaa kohti ilmiselvää tuhoa. Olisi niin helppo muuttaa suuntaa, mutta EI. Omituista. Mä olen ajatellut aina "entä sitten" -periaatteella. Kaikkia korjaavia muutoksia pidetään liian kalliina ja mahdottomina työllisyyden eli talouden vuoksi. Mä vastaan aina: "Entä sitten". Mitä helvetin väliä sillä on että ihmisiä joutuu työttömiksi taikka materiaalinen elintaso laskee. Tekisi mieli verrata yleistä ajattelutapaa lihavaan mieheen, joka istuu kymmenen metrin korkeudella puunoksalla. Ihmiset huutavat alhaalta, että älä syö enää, oksa menee poikki, tiput ja kuolet. Äijä ei välitä. Mussuttaa menemään, kunnes antaa sen verran myöten, että jättää välipalakeksit sikseen. Kyllä se äijä edelleen tippuu joku päivä oksan pettäessä alta, mutta se uskottelee itselleen tehneensä riittävästi. Perkele sanon minä. Mä en halua istua muiden mukana sillä oksalla. Olen yrittänyt päästä mukaan yleiseen massahysteriaan elintasosta ja työurasta, mutta miten kävi. Mä sairastuin depressioon. Nyt mua korjataan takas yhteiskuntakelpoiseksi veronmaksajaksi, jotta jaksaisin edelleen. Ei kiinnosta. Älkää tulko tarjoamaan. En välitä. Mä haluan vaan sen mökin ja siedettävän eettisesti kestävän työn. Yritin saavuttaa ideaalia olotilaa kahdesti, mutta molemmat yritykset kariutuivat depressioon. Voi, että mä VIHAAN tätä tautia. Se estää mua saavuttamasta tyytyväistä elämää. Kolmannella kerralla se esti mua menestymästä materiaalisessa maailmassa. Se hyvä seikka tässä on, että mä aion pohtia elämäni rakennuspalikat uusiksi ja koettaa vihdoinkin toteuttaa ne palikat terapian ansiosta tervehtyneenä pysytyvänä ja itseensäluottavana miehenä, joka ei haaveile mahdottomasta.

Enkä malta jättää mainitsematta viime aikoina usein mieleenjuolahatanutta "Entä sitten" -ajatusta, nimittäin alipalkattujen naisten palkkojenkorotusta. Saatanan saavutetut edut, joista pidetään kiinni kuten pikkupennut hiekkalaatikolla. "Sininen tlaktoli on mun. Älä vie sitä tai lyön." Mä en ymmärrä tätäkään "ongelmaa". Nostetaan alipalkattujen palkkaa sillä siisti. Mitä vitun väliä sillä on, jos kaikki muut eivät saa vastavaa korotusta. Vähän suhteellisuudentajua ja empaattisuutta hyvät ihmiset. "Kallekin sai karkin mäkin haluun ja se jätski pitää leikata tasapaloihin." Pikkupennut vahtaamassa liitoissa omiensa etuja. Saatanan typerää touhua. Ai, ettei rahat riitä, no tiputetaan insinöörien ja osastopäälliköiden palkkoja sen verran, että saadaan siirrettyä tulot alipalkatuille. Ja taas alkais hirvee parku. Luoja sentään. Eipähän riittäis niilläkään itsekeskeisillä kusipäillä rahat citymaastureihin ja kaupunkihuviloihin järjettömine energiankulutuksineen.

MÄ HALUUN VIIDAKKOON

855299.jpg

- Johannes -

P.S.
Kuvat Baraka-leffasta.
Kiitos ja näkemiin!