Hei


Palattu raskaaseen päähän. Perin jähmeää. Sain käytyä kirjastossa ja illalla ruokakaupassa. Lämmintä ruokaakin sain laitettua pakottamalla, leipiäkään kun oikein jaksaisi itselleen väsätä. Huominen psykiatri jännittää. Voi kun en lankeaisi ansaan näyttelemään paremminvoivaa.

Hän varmaankin määrää mulle uudelleen mielialalääkkeitä. En tiedä mitä tekisin. En haluaisi kärsiä uudelleen vaikeista sivuoireista. Vähintäänkin pitää kokeilla jotain toista lääkettä. Voisin myös valehdella syöväni lääkkeitä sitä mukaa kun tulen hakemaan niitä apteekista. Huuh.

En mä varmaan sairaalaan päädy, ellei olo tästä vielä huonone sille puolelle, etten enää kykene huolehtimaan itsestäni. Pelottaisi lähteä samaan sairaalaan, jossa ystäväni teki taannoin itsemurhan ja eka tyttöystäväkin siellä muinoin istui omaa kakkuansa. Pumppaavat vielä lääkkeitäkin täyteen.

Fiksumpaa olisi varmaan käydä tarvittaessa tosiaan päivystävällä tai soittaa jonnekin puhelimeen sekä pyytää apua sisarelta. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa. 

En mä parane ilman rehellisyyttä ja nöyryyttä. Kaikki rakennetaan peiliinkatsomiselle. Siinä mä olen edelleen liian epätarkka, koska sorrun toistuvasti yrittämään liikaa ja luulemaan vointiani todellista paremmaksi. Mallalin kommenttiin viitaten mä tunnistan itsessäni molemmat mielikuvat. Jo lapsena mun omakuva rakentui toistuville epäonnistumisille, koska omalle tahdolle ja omien asioiden toteuttamiselle ei ollut tilaa ja mikä tahansa saattoi romahtaa milloin tahansa vanhempien riitelyyn taikka väkivaltaan taikka perusteettomiin kieltoihin ja rangaistuksiin. Opin sopeutumaan ja asioiden puolitiehen jäämiseen. Toiveiden romahtamisen tuskasta tuli mulle normaali olotila. Tuttu ja turvallinen, niin. Koska koko elämäni on mennyt tuossa kamppailussa mä myös toivoisin niin vihdoinkin onnistuvani eli en huomaa niinkään hiljaista etenemistä, koska tavoitteet on pirun korkealla. Tai rehellisesti tiedänhän minä muuttuneeni ihmisenä vuosien varrella, aikuistuneeni ja kasvaneeni varsinkin tämän viimeisimmän vaikean depression varrella. Mutta tärkeämpää on selvitä huomiseen ja koettaa saada psykiatri kirjoittamaan vähintään kolmen ja mielellään kuuden kuukauden sairasloman.

Olen saanut huimasti aikaan. Kyllä. Kyllä. nyökyttelee tyytyväisenä. :)

- Johannes -