Hei


Otin just puolikkaan rauhoittavan. Vatsaa kivistää aivan pirusti, jäsenet vapisevat eikä ajatuskaan tahdo liikkua kuin sekasortoisesti. Minua jännittää ylimaallisesti. Samalla tavalla, jos seisoisi kymmenen metrin uimahyppytornin huipulla pelosta sekaisena. Pitäis hypätä, mutta ei millään uskalla.

Käyn näemmä todellakin läpi uutta vaihetta sisälle kasvatettujen möykkyjen purkamisessa. Tämä ei ole niinkään epämääräistä ahdistusta ja kauhua, vaan hyvin konkreettista jännityspelkoa. Koin samaa koulukiusattuna joutuessani jännittämään tietyillä tunneilla tiettyjen tyyppien vuoksi jokaista minuuttia unohtamatta välitunteja.

Tämä on alastonta pelkoa enkä pidä tästä lainkaan ja vielä vähemmän sinänsä järjettömästä syystä mistä tämä saa polttoainetta palaakseen roihulla. Mökänaapureiden jokaperjantainen ja lauantainen metelöinti. Mä en vaan kestä sitä ollenkaan.

Ylitin itseni toissalauantaina puituani asiaa mielessäni yli kahteen yöllä ja kävin kuin kävinkin sanomassa asiasta yläkerrassa. Mun odotusten mukaan mun olisi pitänyt joutua sanaharkkaan ja nyrkkitappeluun lopputuloksena musta silmä, ruhjoutuneet vaatteet ja yläkerrasta vittuiluna entistä lujempi stereopauhu. Mutta mun pasmat meni sekaisin kun oven avasikin ystävällinen tyyppi (ei asukas itse), joka totesi ystävällisesti, että laitetaanpa ääntä pienemmälle. Näin tapahtuikin.

Kävin vielä seuraavana keskiviikkona sanomassa samasta asiasta päivällä huomattuani ovella valoa terapiasta palatessani. Päätin, että menen samoin askelin, etten taas jännitä tuntikausia, että pitäisikö. Taas ystävällinen vastaanotto. Hämmennyin. Naapurit olivatkin iisisti viime viikonlopun, mutta aloittivat tänään taas olan takaa yhdeksän aikaan.

Olin jo jännittänyt asiaa etukäteen toivoen, ettei mökä alkaisi tänäänkään. Alkoi se. Ja samalla kaikki tänään kasautunut hyvä olo ja luottamus tulevaisuuteen katosi sekunnissa. Tilalle astui pöljä ylimitoitettu jännittäminen. Mun jäsenet tärisevät oikeasti! Kamalan epämiellyttävää. Mun on pakko käydä tämä vaihe läpi. Ei kai mun jännitysmöykky häviä koskaan, jollen mä pura näitäkin piilotettuja tunteita sisältäni.

Mä olen asunut ensi kuussa tässä asunnossa kahdeksan vuotta ja nämä uudet naapurit ovat ensimmäiset tyypit, jotka häiriköi mun seinänaapurissa. Ja jonain kohtalon ivana aloittivat hieman ennen kuin mä sain laitettua asuntoni oikeasti viihtyisäksi. Herään mielellään. En koe enää kauhua, eikä mun tartte pakottaa itseäni sängystä suihkuun vapisemaan & ahdistumaan sängyn ja tietokoneen äärelle. Saatan istua nojatuolissa lukemassa, syömässä ruokapöydän äärellä ja niin edelleen. Arkipäivät sujuvat varsin leppoisasti, mutta viikonloppuillat. Saatana.

Mä en osaa suojella itseäni, pelkään aivan turhaan oman etuni ajamista asiassa, joka on päivänselvä tässäkin jutussa. Hiljaisuus alkaa kympiltä, miksi mä en vaan nytkin mene yläkertaan ja miksen mä tee valitusta ja hommaa noille häätöä, jollei meno rauhoitu. Ei mua haittaisi, jos juhlisivat yhden illan kuukaudessa, mutta joka-vitun-ikinen-perjantai-ja-lauantai-jonnekin-aamuneljään. Paitsi viime viikonloppuna pitäessään ääntä hiljemmalla.

Mä projisoin monia hemmetin ongelmiani yhteen konkreettiseen sinänsä turhaan hoidettavaan asiaan. Kärjistän ja tiivistän ulos pyrkivät tunteeni yhteen kohteeseen.

Muuten olen mennyt edelleen eteenpäin. Laskin tulevani toimeen myös vähennetyllä tuntimäärällä, jos ja kun palaan syksyllä töihin. Työpaikalta vähennettiin viime viikolla tunteja kiitos laman. Terapeutti ehdotti mulle tänään opiskeluja tai itse mä ensiksi sanoin, mutta hän valoi muhun uskoa. Mun kannattaisi hyödyntää puolikas työviikko opiskelemalla. Terapeutin mielestä yksi ratkaisu olisi, että tekisimme "yhdessä" mun gradun, muutoinhan mulla olisi maisterin paperit valmiina. Me otimme esille myös mahdollisuuden, että opiskelisin itselleni pätevyyden nykyiseen ammattiin, jota teen täysin vailla koulutusta tai etsisin jonkin muun alan koulutusta. Aiomme joka tapauksessa pohtia perusteellisesti:

1) Mitä minä ITSE haluan. Ei joku muu mun puolesta.

2) Mihin mä sopisin luonteeltani, taipumuksiltani ja lahjoiltani.

3) Mitä mä oikeasti jaksaisin ensi lukuvuonna ja missä ammatissa en polttaisi itseäni karrelle.

Kävinkin tänään työkkärissä juttelemassa koulutusneuvojan kanssa, joka lykkäsi mulle matkaan satoja sivuja erilaista matskua.

Mä selviän, mulla on odotettavissa hyvää. Mun elämä kääntyy paremalle tolalle.

Jos vaan pääsen yli naapureista! Jotenkin! Pliis, ei kai mun pidä alkaa elämään kaksi iltaa/yötä viikossa korvatulppien ja rauhoittavien voimalla.


- Johannes -

 

Lisäys pitkän kuuman suihkun jälkeen:

On muutakin. Kaipaan hiljaiseen, rauhalliseen ja turvalliseen syliin. Hän sanoisi: "Ei hätää Johannes."