Itkettää, mutten saa itkettyä. Pelkään avaavani padon, jota en saisi enää tukittua. Minun tulisi itkeä. En vain jaksa juuri tänä iltana. Terapiassa menneillään vaihe, jossa huomaan liikuttuvani äärimmilleni puhuessani sinänsä neutraalista aiheesta, tai aiheesta, jota olen aina luullut neutraaliksi. Jokin piirre menneisyydessäni, jota olen pitänyt mitäänmerkityksettömänä luonnollisena osana historiaani. Ikään kuin huomaisin vasta tänään taivaan olevan väriltään sininen ja miksi se on sininen ja mitä se tarkoittaa.

954320.jpg

Olen surullinen kaiken menetetyn tähden. Miksi minä itken hiljaa terapiassa kertoessani mitä luin ala-asteiässä. Siksi, ettei minulla ollut turvallista lapsuutta ja ettei minulla ollut satumaailmaa. Astuin aivan liian varhain aikuisten todellisuuteen, kylmään, väkivaltaiseen ja sanojen kaksoismerkityksiin. Oliko aivan pakko lukea kansanmurhista jo yhdeksän vanhana ja kohdata sen jälkeen siloiteltu kouluhistoria. Oliko aivan pakko perehtyä samassa iässä uskontokriittiseen kirjallisuuteen ja menettää samalla usko Jumalaan, menninkäisiin ja yleensä piilotettuun todellisuuteen. Vaikka mä näin edelleen aika usein enkeleitä ja haamuja, joten ajauduin ristiriitaan itseni kanssa. Mitä uskoa? Lapsen maailmaa, aikuisten maailmaa, väkivallan maailmaa, kouluopetuksen siistiä maailmaa, enkelten ja kuolleiden maailmaa. En minä tiedä.

954337.jpg
Minä puen ylleni

Minä ajauduin kirjoittamaan tästä. Ei pitänyt. Piti ainoastaan mainita itku ja suru. Mä olen myös onneksi huojentunut. Itku olisi puhdistavaa, ei ahdistavaa.

954314.jpg

Toisin kuin kesällä tiedän miksi mua itkettää. Alan hahmottaa yhä selkeämmin ja tarkemmin mun persoonaani syy ja seuraussuhteineen. Itku toimisi möykyn purkamisena. Möykyn hävityä olisin vapaa. Minun tulisi itkeä. Itken hiljaa sielussani kynttilöiden palaessa & Kate Bushin soidessa. Perjantaiksi lippu Stardustiin. Haluan satumaailmaan aikuisena, jos se oli lapsena minulta suljettu.

954316.jpg
Surun ja

Pieni Johannes ampuu kiväärillä ampumaradalla. Ryssä saattaa tulla, Jumala auttaa sitten. En uskonut kumpaakaan. Pieni Johannes avaa joulupakettia. Vanhemmat riitelevät huutaen keittiössä, astioita särkyy, äiti juoksee itkien makuuhuoneeseen, isä möykäten perässä, minä pohdin, ettei ole joulupukkia, vaan tämäkin on noiden hirviöiden ostama. Haluan pois! Muttei ole mitään minne paeta. Ei tule Helinäkeijua.

954319.jpg
Kuoleman merkit

Olin melkein varma, että kuoleman jälkeen pääsisi maailmaan jonne haluaa. Kuten Veljeni Leijonamielessä, mutta sieltäkin löytyisi ilkeä Katla ja ilkeä Tengel.

filmlejon.jpg

"Voi, Nangilima! Niin, Joonatan, Joonatan, minä näen valon! Minä näen valon!

- Johannes -