Hei

Tiistai meni totaalisen vitutuksen vallassa. Onneksi sisareni pelasti minut kutsumalla luoksensa kylään. Napostelimme ja juttelimme niitä näitä. Myös mun tilanteesta. Hänen perheensä on kyllä mulle pelastava rauhan satama. Ilman en selviäisi.

Kävin eilen TE-psykologilla. Oli konsultoinut asiaani toisen psykologin kanssa ja laittaisivat mut mieluiten mielenterveyspotilaiden kuntoutustyöhön eli leppoisampaan hyvin ohjattuun hommaan. Mutta se ei käy Veritakselle. Olivat jo selvittäneet asian. Suosittelivat mua jäämään peruspäivärahalle, jotta voisin mennä oheiseen toimintaan TE-keskuksen ohjaamana. En uskalla, koska en ole saanut vieläkään toimeentulotukipäätöstä. Jos se on kielteinen tai myöntävät rahaa liian vähän, menisin ensi kuussa konkurssiin. Vuokra? Laskut? Terapian omavastuu? Ruoka?

Päätin siis lähteä vastoin mitään järkisyitä sittenkin työkokeilulinjalle. Olin psyykannut itseni "Johannes selviää kaikesta draiviin." Ei hyvä.

Psykologi selvitteli mulle eläkelaitosten perusteita eli mun diagnoosit ei riitä, koska tällainen potilas on keskimäärin ja tilastollisesti terve tässä vaiheessa. Mun lausunnosta kun puuttuu kokonaan diagnoosit dissosiaatiohäiriöistä, paniikkihäiriöstä, ja traumaperäisestä vaikeasta stressistä. En tiedä auttaisivatko. Mulla ei ole myöskään työkyvyttömyyttä tukevia sairaalajaksoja tai muita näyttöjä. Lääkkeitäkään en ole syönyt kuten pitäisi. Eläkelaitos näkee apteekkien tiedot.

Ehdottivat mulle koulutuksen, harrastuneisuuden ja työkyvyn perusteella kirjastoa ja kirpparia. Innostuin kirjastosta. Mähän viihdyn muutenkin kirjastoissa, olen ollut töissä kirjastossa ja saisin siellä puuhailla aika itsekseni. Menenkin ensi tiistaina haastatteluun yliopiston kirjastoon. Jee. Mulla olisi myös pieni mahdollisuus päästä työkokeilun jälkeen (jos selviän siitä kunnialla) TE-keskuksen tukemana vajaakuntoisuuden perusteella kirjastovirkailijan koulutukseen. Kuulosti niin mukavalle, että innostuin kympillä. Mä olenkin oikeastaan terve ja työkykyinen. Intoa suorastaan puhkuin.

Illalla draivikänni prätkäkaverin rahoilla. En kerro mitä rahoja olivat. Huuh. Nyt täyspaskana ja pikkupalasina naiskumppanin luona. Mietin työkokeilua ja ylipäätään saamaani hoitoa täysin vastakkaisesti eiliseen nähden. Naiskumppanini (joka on alan ammattilainen) pitää mun tapausta hoitovirheenä ja kannustaa tekemään valituksen potilasasiamiehen avustuksella. En tiedä jaksanko.

Mä tarvitsisin lisäaikaa yhden kuukauden harkitakseni kunnolla mitä tehdä ja saadakseni uuden lausunnon toivottavasti uudelta psykiatrilta. Ehtisin myös saamaan moniammatillisen työryhmän lausunnon depressipotilaiden kuntoutuskurssilta viimeisen jakson perusteella. Ehtisin maltillisesti harkitsemaan ja selvittämään toimeentuloasioita mm. velkasaneeraukseen hakeutumista luottokorttilainani vuoksi. Vingutin ditä holtittomasti sairastuttuani reilut neljä vuotta sitten.

Lähetin äsken viestin perusteluineen mielenterveystoimistoon, jossa kerroin haluavani toisen psykiatrin, joka olisi perehtynyt traumapotilaisiin ja tietäisi miten menetellä kuntoutusasioissa eläkelaitosten kanssa. Mun olisi jo korkea aika ottaa joka paikassa avoimesti esille väkivalta- ja hyväksikäyttötaustani. Mutta kun kaikki hoitotahot Kriisikeskusta lukuunottamatta aina sivuuttavat koko asian tykkänään kun yritän varovasti oman jaksamisen rajoittamana siitä kertoa. Asia on minulle todella vaikea, eikä sivuuttaminen auta yhtään, joskin helpottaa mun välitöntä tuskaa.

Huuh. Pyörryttää, huimaa, surisee päässä ja maailma näyttää mustalta pakkaslumesta huolimatta.

Tutkin Miinan vinkkaamaa paikkaa. Jokin tervehdyttävä yhteisöjakso tekisi minulle hyvää, jos saisi vielä maksaa olemisensa talkootyöllä eli olisi mielekästä puuhattavaa jatkuvan murehtimisen ja pelkäämisen sijaan. Sikäli ajateltuna leppoisa työkokeilu tietenkin olisi paikallaan. En tiedä.

- Johannes -

Hei,

Kävin tänään suuren jännityksen vallassa psykiatrilla. Tarkoituksenani oli keskustella vakavasti uudesta B-lausunnosta ja siitä mitä tehdä työkokeilutoimeksiannon kanssa. No, paskat mikään meni kuten piti. Kyseli aluksi ummet ja lammet vanhemmistani. Moitti sitten miksi en käynyt eilen terapiassa. "Sitoumuksista täytyy pitää kiinni." Olin lähettänyt eilen aamulla meilin, jossa selvitin, etten ole oikeastaan matkustuskunnossa, enkä halua palata kotiini alituiseen jännitykseen & pelkoon. Moitti sitten miksen saa asioita tehtyä ajoissa, vaan kaikkeen menee aikaa ja lopuksi sitäkin miksen syö viimeksi määrättyjä lääkkeitä. Kysyi seksielämästä. Vastasin, etten voi, koska vajoan seksin jälkeen tunneiksi katatoniseen tilaan, jossa en pahimmillani tunnista aikaa, paikkaa enkä kumppania. Vastasi, että sellaisia miehet nyt vaan on kaikkensa antaneena, mene nukkumaan, niin muutkin miehet tekee. Koetin selittää, ettei ole siitä kysymys. Meinasi hermo mennä, eikä huvittanut puhua enää mitään, kun ei ota tosissaan mitään. Eihän se ole edes lukenut mun hälle ennen joulua toimittamaa kolmisivuista itsearviointia. Paavoa en saanut tulostettua tähän hätään. Ei se olisi sitäkään lukenut. Olen huono potilas, joka "rähjää" vanhempiensa sijaan hoitavalle taholla torpedoiden hoitoa. Scheissea koko homma alusta loppuun hänen kanssaan. Dissosiaatiohäiriöstähän se totesi ennen joulua, ettei ne ole masennuksesta erillisen diagnoosin arvoisia. Ja vaikka kerron joka vastaanotolla paniikkihäiriöstä ei ole kommentoinut siitä mitään.

Päätti odottaa huomisen TE-psykologin arviota ennen kuin kirjoittaa uuden B-lausunnon ja piti itse asiassa todennäköisenä, että mä parannun masennuksesta, jos TE-keskus onnistuu löytämään minulle sopivan työkokeilupaikan. Mä en osannut enää kuin vaihtaa päälle hyväntuulisen pärjääjä Johanneksen naamion. Mitä tuolle kannattaa sanoa mistään, kun ei kuuntele lainkaan. Kirjoittaa siis uuden lausunnon, jollen ole TE-keskuksen mielestä työkokeilukunnossa. Mutta en mä hae lausuntoa enää tolta tyypiltä. Pakko löytää joku toinen psykiatri.

Mun täytyy koettaa saada eri psykiatrin lausunto TE-toimiston kautta kuntoutussuunnitelman puitteissa. Kuntoutuskurssilta saan moniammatillisen työryhmän lausunnon, joka on varmasti moninverroin pätevämpi kuin mitä hoitava psykiatrini osaisi ja suostuisi kuunaan kirjoittamaan. Eihän se ota tosissaan edes mun paniikkihäiriötä. Paska tyyppi.

Postista kolahti tänään Veritaksen vastaus kysymyksiini. Ei siinä vastattu yhteenkään. Oli vain ja ainoastaan kerrattu päätökset päivämäärineen ilman perusteluja. Ko. psykiatrin mulle lokakuussa kirjoittama lausunto oli ollut selkeästi niin puutteellinen, että se oli käsitelty työkokeilun jatkohakemukseksi kuntoutustuen nimellä. En mä ymmärtänyt vastauksista mitään. Soitin saadakseni selville kaksi yksinkertaista juttua, enkä tajunnut vastauksesta mitään ennen kuin tarkensin itse, että onko näin ja näin konkreettisella tasolla.

Ai niin. Psykiatri piti mua kunnianhimoisena, koska olen saanut hoidettua näitä paperiasioita. Oisko mun pitänyt jättää ne kokonaan hoitamatta sotkien raha-asiani ja vuokrani kokonaan hunningolle ennen kuin hän uskoisi mun olevan sairas ja avun tarpeessa. Uusi aika neljän viikon päähän siitä kun olen alkanut syödä hakuammunnalla valittua lääkettä. Jollen aloita, niin ei tartte mennä? Sanoi, että useimmille potilaille kokeillaan yhtä aikaa 2-3 kolmea lääkettä ja mä hoitovastaisena en suostu syömään edes yhtä. Pitäisi kuulemma kertoa kelalle. Just joo. Keppiä. 

Miksen lyönyt nyrkkiä pöytään.

- Johannes -

Hei,

Harvoinpa olen ollut yhtä uupunut kuin kurssin päätyttyä. Liian vähän unta, liian vähän omaa rauhaa, liian vaikeita asioita.

Kokoan tähän koko kurssin kuluessa saamaani palautetta:

Olen kuulemma eri avulias ja huomaavainen. Seuraan muita ja muistan ottaa koko porukan huomioon.

Olen kannustava ja rohkaiseva koettaen löytää asioista ja tilanteista positiivisia puolia.

Olen erinomainen keskustelija, vien keskusteluja eteenpäin uusilla huomioilla ja näkökulmilla. Kokoan keskustelujen lopputulemaa ja huomaan, jos ihmiset keskustelevat toistensa ohi.

Olen hauska seuramies ja löydän osuvia tarinoita omasta elämästä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Saan ihmiset nauramaan itseironisella tilannehuumorilla ja tilannetajulla.

Olen älykäs ja omaan laajat tiedot kaikenlaisista asioista.

Olen herkkä, luova ja rohkea puhumaan vaikeista asioista. Pystyn itkemään seurassa.

Hymyilen aina, olen melkein aina iloinen, eikä minusta tosiaan näe kuika huonosti oikeasti voin. Tästä minulle sanottiin useaan kertaan, mikä tosiasiallinen naamio haittaa avun saamista. Osaanhan selvittää itseäni niin fiksusti ja rationaalisesti.

Jospa jaksaisi metsään kävelemään. Maailman ikinäkoskaan kaunein aurinkoinen pakkassää.

- Johannes -

Hei

Sosiaalineuvoja neuvoi tänään jättäytymään peruspäivärahalle, pyytämään Veritakselta kielteisen päätöksen psykiatrin lokakuussa kirjoittamaan 14 kuukauden mittaiseen määräaikaiseen sairaseläkkeseen, millaista paperia en ole koskaan saanut ja käynnistämään valitusprosessin uusien lausuntojen turvin. Neuvoi paljon muutakin. Oli apua tapaamisesta. Soitti mun läsnäollessa mun asiasta vastaavalle henkilölle Veritakseen kommentoiden puhelun jälkeen: "Selittelyn makua." Minä en enää ymmärrä mistään mitään.

Tarkoitti, että haen uutta määräaikaista sairaseläkettä ja kun saan kai siihen kumminkin hylsyn, niin valitan siitä. Jollen saa hylsyä, niin hyvä sitten.

Löysin kuitenkin kansiostani Veritaksen lausunnon, jossa tekevät kolmen kuukauden mittaisen myönteisen päätöksen ja toimeksiannon TE-keskukselle mun kuntoutussuunnitelman laatimiseksi luvaten korvata kaikki kulut. Onko se eri paperi kuin hylkäyspäätös. Kaipa? Ja miksi TE-keskuksen mielestä mun kohdalle on annettu työkokeilutoimeksianto, jos mun paperissa lukee kuntoutussuunnitelman laatiminen. En tajua mistään yhtään mitään.

Psykiatrinkin aika oli jo tänään. Olisin halunnut valmistautua. Joo. Oli lukenut mun kolmen sivun mittaisen itsearvioinnin ja piti mun tilannetta mielen tasolla erittäin huolestuttavana, muttei yhtä huolestuttavana kuin sosiaalityöntekijä. Ei tuntunut ymmärtävän diagnooseista keskustellessamme, että mulle on henk koht väliä diagnooseilla ainoastaan itseymmärryksen tasolla, mutta eläkelaitos kaipaa selkeitä F määritelmiä. Mutta enpä ole tavannut vielä yhtään psykiatria joka ymmärtäisi hyvätuloisena millaisissa vitun käytännön toimeentulo-ongelmissa potilaansa elävät niiden tulkinnanvaraisten F diagnoosien kanssa.

Kumpikin piti ensisijaisen tärkeänä, että saisin katkaistua jotenkin itseeni ja kotiini käpertymisen kierteen. Olen harvinaisen samaa mieltä.

Viime viikolla eräs TE-keskuksen kuntoutustyöntekijä neuvoi puolestaan ehdottomasti menemään romahtamaan työkokeiluun, jotta Veritas/Kela saisi näyttöä mun työkyvyttömyydestä.

Vituttaa, väsyttää, tympäisee ja pistää vihaksi.

- Johannes -

PS

Olen koettanut keskittyä hengittämiseen tiukan paikan tullen. Auttaa.

En kyennyt olemaan kotona, joten kävin kirjastossa. Piti palata kotiin, koska en jaksanut enkä vieläkään jaksa hengittää kunnolla. En jaksanut kotiin hitaasti talsiessa myöskään katsella tuleeko autoja. Ei onneksi tullut. Elämä on PASKAA!