Hei


Eilen meni vielä hienosti. Kirjoitan siitä huomenna. Lyhyesti mainittuna muistan yhä elävämmin omaa elämääni läsnäolevasti. Miltä asiat tuntuivat, tuoksuivat, miltä minusta tuntui, mistä pidin ja miltä värit & äänet näyttivät. Ihmeellistä kuinka depressio vie elämästä elämänmaun.

Tänään olen masennellut keljun kesän parissa. Piti päästä tänään edes pienelle reissulle 100 kilometrin päähän, mutta sekin peruuntui.Lähden ihan kohta keikalle. Ei minkäänlaista fiilistä, vaikka seurana vanha opiskeluaikojen ystävä aikojen takaa. Koetan nostattaa intoa kuuntelemalla garage country rock punkkia. Ei auta. Muistuu vaan mieleen ihana Hondan custon pyörä, jota kävin katsomassa prätkäliikkeessä aiemmin päivällä. Hieno vintage-maalaus, ajettuja kilometrejä nolla, mukavasti lisävarustuksia ja reilu alennus. Huoh.



Laittaisko päälle ska-asun vaiko mustanpuhuvaa SS panssariretroa ???



Pitäiskö muuten ostaa farkut. Jos olis rahaa. Mullei oo farkkuja, enkä voi pukeutua kuin rento citysinkku farkkuihin ja pikkutakkiin. Vai onko toi jo mennyttä?

Ruikutin ruikutin ;)

- Johannes -

Hei,

Kesälomalla, rakkautta haikaillessa ...




Huoh. Uudet romaninaapurit ovat juhlineet toista päivää ja yötä parvekkeella. Miksi tossa samassa asunnossa asuu aina pelkästään häiriköitä. Pistääkö kaupunki niitä sinne tahalleen. Viitsi käydä valittamassa, koska asuja on haukkunut aina valittajat pystyyn. No, pitää soittaa isännöitsijälle, jollei meno rauhoitu iltaan mennessä.


Terapian viimeinen istunto olikin viime viikon keskiviikkona ennen heinäkuun lomaa. Kertailtiin isoja linjoja ja tulevaisuudennäkymiä. Luvassa selkenevää. Ihanaa kun elämä alkaa näyttää vähitellen elämältä ja lomakuussa odotettavissa paljon kaikkea mukavaa.



Vaan eipä kauaa kestänyt.

Sain yllättäen perjantaina kutsun kahden uuden tutun seuraksi toisen mökille. Hee. Mökki, sauna, järvi, grilli ja rauhallinen jutusteluilta. Ajelimme Seurallisen kanssa mökille, mutta isäntä vaan viipyi ja viipyi. Istuskelimme tunteja ilman avainta laiturilla. Sit Isäntä tuleekin paikalle kännisen mentaalitapauksen kanssa, joka vuodattaa tauotta surkeaa elämäänsä kaikille jatkuvasti, ei muista edes nimeäni, mutta itkee huutaa ja raivoaa sekä halailee tyyliin: "Sä olet maailman rauhallisin ja paras tyyppi.Anna mä halaan sua." Pääsimme vihdoin myöhään illalla Seurallisen kanssa saunaan. Tää tyyppi tulee perässä ja mölyää saunassa vaatteet päällä, polttaa itsensä tällä kertaa kiukaaseen, eikä saa kehoituksistamme huolimatta lähdettyä sen enempää pois kuin riisumattua vaatteitakaan. No, saunan jälkeen yritimme nukkua. Turhaan. Ilman muutamaa laiturilla nautittua olutta, olisimme voineet sentään ajaa pois. Nyt lähtö siirtyi aamuseiskaan kun keskellä yötäkään jaksanut.



Episodi sai mut jotenkin tolaltani. Pettymystä illasta toki. Odotin toisenlaista. Pettymystä Seurallisesta. Huomasin, ettei hänellä ole lainkaan yleissivistystä. Vaikeaa puhua mistään muusta kuin henkilökohtaisista ihmissuhdejutuista kun toinen ei tiedä yhtään mitään yhtään mistään. Eroansa puidessa me joskus tutustuttiinkin. Miksi tämä havainto tuntui musta järisyttävältä ja vaikealta. Isännän mä tunsin jo aiemmin ja olemme viettäneet pari oikein mukavaa mökki/koti-iltaa keskustellessa kaikenlaisesta ja hänen soittaessa haitarilla mun rakastamia 30/40-luvun iskelmiä. Hieno ihminen. Joka tosin huolehtii mentaalitapauksesta vastoin omaa jaksamistaan tarjotessaan ihan aina kuuntelevaa seuraa ja ymmärtäväistä asennetta. Mä en jaksais millään, enkä edes enää haluaisi, koska mun on pakko suojella itseäni. Mä en ylipäätään enää jaksa ihmisiä, jotka eivät edes aio tai halua tehdä ongelmilleen yhtään mitään. En mä jaksa auttaa aina samoissa asioissa vuodesta toiseen, jos ihminen itse ei laita tikkua ristiin asian kanssa, eikä suostu hakemaan tarvittaessa ammattiapua.



Kenties ilta sai mut muistamaan kaikkea kantamaani ajoilta, jolloin toimin ehdottoman typerän lojaalisti itsarikandidaattiystävien yms. tunkiona ja asioiden järkkääjänä.

Soitin exälleni Suorittajalle eräässä asiassa saatuani häneltä pitkän ja ajatuksia herättävän meilin. Puhelu venyi ja venyi aiheiden polviessa yhä uusiin uomiin ja hekottaessamme huumorillemme. Perkele! Miksen mä kykene löytämään itselleni uutta kumppania, jonka kanssa päät toimisivat niin hyvin yhteen. Tätä me on jauhettu terapiassa aika runsaasti kevään kuluessa ja alamme päästä pikkuhiljaa ytimeen, kun mä vain uskaltaisin sinne mennä. Viittaan hyväksikäyttöön ja siitä aiheutuneisiin moninaisiin ongelmiin seksuaalisuuden ja itsetunnon alueella. Ehkä joskus.




Moira muuttaa Hesaan. Löysi hienon asunnon eka yrittämällä. Hieno homma, erittäin hieno. Mutta tämänkin mä käänsin jotenkin itseäni vastaan. Mä olen jumissa täällä tuppukaupungissa, missä ei ole enää mitään tarjottavaa minulle. Ei mitään uutta, ei mitään paikkoja, missä en olisi käynyt kymmeniä kertoja, ei uusia naamoja yöelämässä, ei mitään. Pahinta on oikeasti, ettei täällä ole mitään nähtävyyksiä tai paikkoja, joissa viettää aikaansa näin kesäisin. Samaa tasoa kuin joku Suomen paskimmaksi kaupungiksi äänestetty Pieksämäki. Ja vaikeinta on, että mä tiedän osan tästä johtuvan vain mun asenneongelmasta. Mun mielimetsät, joissa tykkäsin vaellella ja uida lammissansa, on kaadettu 90-luvun lopussa. Vittu!

Mun piti mennä Finnconiin Manseen, mutta sielläpä ei olekaan enää kissatonta yösijaa minulle. Se siitä sitten rahattomalla. Naamoillekaan en pääse, koska liput oli myyty loppuun Finnconin selvitessä. Eikä veli perheineen tulekaan kylään ensi viikolla, eikä käydäkään yhdessä missään autoretkellä, enkä pääsekään heidän kyydissään Joensuuhun. Olisin päässyt tänään tutun kyydillä, mutta kaikki sikäläiset ovat lomamatkoilla poissa kotoa. Jumitun siis tänne romanien naapuriksi.

Puhuin veljeni kanssa eilen. Kateus ja katkeruus iski ties monennenko kerran viikon sisään. Lomalla jossain erämaassa perheen kanssa, hankintoja, kalareissuja, sitä ja tätä vielä, emmekä tulekaan sun luokse. Huoh. Märinää purinaa.

Eikä ole rahaa. Jätin tietenkin sairauseläkehakemuksen liian myöhään, eikä sosiaalitoimisto saa tehtyä päätöstä ihmisten ajoissa kesäloma-aikaan. Myin työkavereille keräilykamaa, sain ruokarahaa, lähetin kriittisimmät laskut faijalle, joka maksoi ne. Kiitos hänelle! Mutta onpa lomakuukausi. Upeaa.

Hei

Mutsi soitti. Onnitteli nimipäivän johdosta. Mä en muista vietettiinkö juhannusta eli mun nimipäivää mun lapsuudessa oikeaan aikaan, eikä työelämän ehdoilla viikonloppuna. ... Tarkistin netistä. Siirrettiin vuonna 1955 lauantaille. Musta tää on tyhmää. Ei kai taiatkaan voi toimia vääränä päivänä. Mutta eihän moderni ihminen ymmärrä riittejä eikä pyhyyttä. Kivaa toki, että mullon tänään nimipäivä sekä mun vanhempien uskon luterilaisen kalenterin, että mun uskon ortodoksisen kalenterin mukaan. Pitäiskö ottaa illalla yksi olut? Höh. Jospa vaan jatkais tänään maailman ikinä koskaan parhaan bändin Black Sabbathin (with Ozzy Osbourne) parissa. Sopii muuten pakanalliseen juhlaan: Pakanariittejä, seksiä ja rokkenrollia. Yeah!


Missä miehet ratsastaa, mitä itseironista pelleilyä.

Johannes nimen alkuperäinen asu kuuluikin Juhannus, mistä juhannus-nimi tulee. Juhlaa on vietetty kristillisessä maailmassa jo 16 vuosisadan ajan, pakanallisessa maailmassa varmasti jo ikiaikoja sitten kesäpäivän seisauksen muodossa. Mä olin mieltynyt jo lapsena taruihin ja kaukaisten aikojen et paikkojen tarunomaiseen historiaan. Luin yhä uudelleen antiikin taruja, kertomuksia löytöretkistä ja sotaretkistä tuntemattomiin maihin. Myös sadut ja fantastiset kertomukset et scifi herättivät mielikuvitukseni eloon. Piirsin ja suunnittelin jo pienenä omia linnoja, valtakuntia ja laivoja sekä avaruusaluksia. Mitä tahansa mikä vei muualle. Muistan opiskelleeni latinaa, tein oman sanakirjaa, pohdin tähtitiedettä ja purjelaivojen historiaa. Saatoin viettää tuntikausia tutkien poikkileikkauksia, pohjapiirustuksia ja teknisiä kaavioita milloin mistäkin laivasta tai porttitornista. Oikeastaan miellyin kaikesta mikä ei ollut sellaisenaan ulkoapäin pääteltävissä. Pidin ja pidän edelleen asioista, jotka kätkevät sisälleen toisia asioita ja merkityksiä, pidän piilotetusta ja vaikeasti avautuvasta, löytämisen ilosta. Siksi en ole halunnut hylätä mitään ns. pakanallista, uskonnollista tai filosofista viime vuosina kehkeytyneen ortodoksisen uskoni myötä. Itse asiassa ortodoksisuus sopii minulle samasta syystä. Mikään ei ole ortodoksiassa pelkkää pintaa ja jokaiseen esineeseen ja opetukseen sisältyy kokonainen maailma. Mikään ei ole milloinkaan valmista ja aina voi löytää uutta. En kykenisi mitenkään suhtautumaan Raamattuun kirjaimellisena lakitekstinä. Mä pidän Vanhaa testamenttia enemmän vertauskuvallisena kertomuksena käsittämättömästä, mille ei ole kieltä ja joka aukeaa ainoastaan symbolien avulla.


In Faerie Kingdom nothing is as it seems to be. Be warned!

Lueskelin yhdessä vaiheessa aikuisuutta kelttien historiaa ja taruja. Ihastuin mm. kuningas Arthurin tarinasikermän alkuperäisiin versioihin, jotka ovat karhean elämänmakuisia verrattuna kaikenmaailman viktoriaanisiin ja Walt Disneyn sensuroituihin lastenversioihin. Uskollisin leffaversio lienee Boormanin Excalibur. Kävin kattoon sen leffateatterissa erään kerran kolmena peräkkäisenä päivänä. Unohdin tämän jossain postauksessa väittäen käyneeni katsomassa ainoastaan Pulp Fictionin peräkkäisinä päivinä. Ehkä mä en halua aina muistaa mun "pimeää" puolta. Voinee sanoa leffan uponeen minuun. Prätkäkaverilla meinas muuten mennä pasmat sekaisin viime keskiviikkona kun hän kysyi porukalta muistaako kukaan ko. leffan Merlinin loitsun sanat. Mä muistin. Kuuluu: "ana:l nathrakh, u:rth va:s bethud, dokhje:l djenve:"



Olen kokeillut ylläolevaa taikaa, en saa toimimaan päästäkseni labyrinttiin.

Tiesittekös muuten, että Suomen ortodoksinen kirkko on ainoa ortodoksikirkko maailmassa, joka viettää pääsiäistä läntisen maailman tapaan juliaanisen kalenterin mukaan, kaikki muut ortodoksiset kirkot viettävät pääsiäistä tähtitieteellisesti tarkemman gregoriaanisen kalenterin mukaan. Tästä väännetään kättä joka vuosi täällä Suomessa, koska vietämme tärkeintä juhlaamme monien mielestä tyystin väärään aikaan. Mä en vastustaisi, jos Suomen ortodoksinen kirkko siirtyisi pääsiäisen vietossa gregoriaaniseen kalenteriin, joka tosin olisi mahdotonta, koska koko muu kirkollinen kalenteri lasketaan sen mukaan, jolloin mikään juhla ei taitaisi osua samaan aikaan muun yhteiskunnan mukaan ja töissäoleminen menisi tosi vaikeaksi. Tällaista tämä on aina pienen vähemmistön kanssa eli meidän kohdalla 1% väestöstä. Perhanan mundane luterilaiset.


Johannes neuvottelee alitajuntansa kanssa.

Ei helvetti. Miten voi ollakaan näin upeaa & jumalaista musiikkia. Black Sabbath Rules.



Paras fantasiaelokuva on silti Guillermo del Toron ohjaama ja käsikirjoittama Panin labyrintti. Se kuvaa mulle niin rakasta kuunalista fantasiaa herkällä ja brutaalilla tavalla. Sellaisessa maailmassa haluaisin elää, vaikka se olisikin julma kaikessa mystisyydessään ja ei-inhimillisine lainalaisuuksineen. Ko. elokuvan voimasta kertoo, etten ole uskaltanut katsoa sitä uudelleen ensi-illan jälkeen. Mä taidan muistuttaa Ofeliaa enemmän kuin haluaisin tunnustaa. Voinette arvata mun itkeneen leffan lopussa vesiputouksena. Tiedä itkintkö enemmän Ofelian kohtaloa, hänen mielikuvitustaan, jolla paeta todellisuudesta vaiko kaipuutani pois maailmasta. En mä ole koskaan viihtynyt todellisuudessa ja oikeastaan mä vihaan sydämeni pohjasta modernia ihmiskuntaa.


Kauan eläköön ikonit, symbolit, riitit ja rituaalit!

Niin paljon kuin rakastankin Tolkienin Sormusten herraa, niin teoksen lukemattomat matkijat ovat pilanneet fantasian. Tolkien itse rakensi universuminsa ja tarinansa vanhojen kansantarinoiden pohjalta pitäen mukana paljon hurmeenmakuista synkkyyttä ja verikostojen sekä sukuriitojen rikkomaa eloa unohtamatta pakanallisen maailman rikasta perimää. Siksi mä pidänkin Silmarillionista Sormusten herraa enemmän. Se on kaikessa eeppisyydessään enemmän esikuviensa kaltainen. Sormusten herra koskettaa toisella tavalla, se tuo esiin herkän ja hyvän pahan maailman puristuksessa. Frodo näkee persoonan jopa Glonkun silmissä jne. Määrittelemme itsemme Moiran kanssa Frodo syndroomasta kärsiviksi. Haluamme pelastaa ja haluamme haavoittua & tuhoutua prosessin kuluessa. Mutta nämä matkijat ovat lainanneet ainoastaan helpon ja heppoisen: Örkit, velhot, lohikäärmeet ja unohtaneet kaiken vähänkään syvemmän ja allegorisen, vaikka Tolkien itse väittikin, ettei mikään hänen teoksistaan ole allegorinen, niin niistä on silti luettavissa mm. hänen harras katolinen uskonsa. Niinpä suurin osa nykyfantasiasta on heppoista herooista seikkailua örkkien mikä mikä maassa. Onneksi saamme nauttia myös sellaisten kirjoittajien kuin Neil Gaiman teksteistä ja odottaa Toron ohjaamia Hobitti-elokuvia.



Miten juhannus. Siitähän mun piti kirjoittaa. Ihanasti meni saunoessa, uidessa, grillatessa ja jauhaessa pikkuhiprakassa. Toin kolmasosan oluistani takas kotiin jääkaappiin, joten hyvin meni sikälikin. Mä viihdyn mökillä ja toistan yhä uudelleen, että paranisin nopeammin, jos voisin viettää aikaani mökillä pikkupuuhastelun ja pilvien tuijottelun parissa. Mullanmakuisessa oikeassa maailmassa tuulen tuivertaessa iholla, hikipisaroiden helmeilessä saunassa, palellessa ihanasti aalloissa ja silmien väsyessä illalla tulen äärellä. Kävin tänään seisomassa rankkasateessa heti päivällisen jälkeen. Sit sisään kuivaa päälle ja kahvi tulelle.


Jos alkais fauniksi. Antakaa mulle sopivat pillerit!


- Johannes -

Hei



Tom Waits ja Nick Cave. Tämän illan tulkit.


Ei onnannut keskiviikkona ykköslinja. Turha juoma, maistuu lähinnä kitkerälle ja maksaakin melkein yhtä paljon kuin tavan tuoppi. Sen verran rajoitin muun ohessa, että jätin kaksi viimeistä tuoppia muutamaan kulaukseen. Rahanhukkaa vähävaraisella, mutta kaipa ostaminen sinänsä ja tuopin äärellä istuminen ovat mulle oleellisia rituaaleja. Harvoin jos koskaan olen lähtenyt baarista jättäen käytännössä täyden tuopin pöytään. Pikkuhiljaa etiäpäin.


Ihmisellä pitää olla haave.

Terapiaa on jäljellä enää kaksi istuntoa ennen heinäkuun taukoa. Sain siksi varttitunti ennen keskiviikon istunnon loppumista aloitettua kuukausien jahkaamisen jälkeen hyväksikäyttömuistojeni käsittelyn. En saanut sanottua paljoa, enkä kyennyt koko asiaa vielä aktiivisesti ajattelemaan. Purin sitä kaameaa tuhoavaa tunnetta, joka valtaa mut katsoessani tai lukiessani raiskaus- tms. kohtauksia elokuvissa ja kirjoissa et uutisissa. En pystynyt määrittelemään tunnetta terapiassa, enkä pysty siihen nytkään. Minua pelotti istunnossa, koska se tunne alkoi velloa pelkästään siitä puhuessani. Tuntuu niin pirun hauraalta fyysisesti, että voisin hajota pölyksi yhdestä kosketuksesta. Tunne on erilainen kuin paniikkihäiriö taikka masennusahdistus. En saa siitä otetta, enkä haluakaan saada, mutta pakoo mun on aiheessa edetä Kelan korvatessa mulle tätä terapiaa. En voi viivytellä enää yhtään pidemmälle.

Mä saatan oikeasti mennä ihan puihin lukiessani pikku-uutista raiskauksesta, väkivallasta tai ihan vaan jostain romaanin rakastelukohtauksen yksityiskohdasta, vaikkei kohtaukseen sinänsä liittyisi minkäänlaista pakottamista mihinkään suuntaan.


Ens jussiksi tällasella mökille?

Loppuun mukavaa: Moira saapui tänään Mansesta, kävimme pikkuporukalla auringonpaisteisella laivaterassilla, oli erikivaa ja huomennahan me lähdemme mökille juhannuksen viettoon. Ruoat hankin jo tänään kyljyksiä lukuunottamatta. Kävin ostoksilla etnoruokakaupassa. Viininlehtikääryleitä mmm. ja muita herkkuja. Päätin ostaa huomenna varulta olutta, jotten joutuisi kärvisteleen koko viikonloppua, jollen jaksa seurata muiden kännäämistä. Pari jättämiseroa porukassa, joten itkukännejä tiedossa ;) Mut sitä vartenhan ystävät on, että voi vuodattaa olkapäätä vasten räkä poskella. :)


Maailman kaunein suudelma.

Mukavaa Juhannusta kaikille. Sunnuntaina palataan ...

- Johannes -