Vaikea aloittaa. Vaikeaa siksikin, ettei minulla ole sanoja tapahtuneelle.

En myöskään tiedä kannattaako minun jakaa aikomaani asiaa, liekö se edes soveliasta. Mutta kirjoittavathan muutkin dissopotilaat samanlaisista asioista ja kamalemmistakin. Miksen minä voisi. Voimmeko me kirjoittaa kysyn mun osilta, tiedän vastauksen etukäteen, minulla on lupa kertoa ja kirjoittaa. Me voimme kirjoittaa.

Aloitan kauempaa seksiasioista. Voimmeko me? Olemmeko me rohkeita? Olemme me.



Kerroin lyhyessä Hämillään seksistä postauksessa kuinka olen kuin olenkin herkkä ja läsnäoleva seksissä uuden kumppanini kanssa, koska en pelkää häntä lainkaan ja koska olen edistynyt omassa terapiassani, koska uskallan antaa suojamuurieni laskeutua ja koska uskallan antaa kehoni tuntea hellää kosketusta. Pystyn rakastelemaan tuntikausia nauttien jokaisesta sekunnista ja minuutista. Pystyn toimimaan luovasti, nauraen ja päämäärättömästi hetkeen keskittyen. Minulla ei ole enää kiirettää suorittaa rakastelua alta pois, jotta minä ja kumppanini selviäisimme tyytyväisinä seuraavaan kertaan saakka ilman suurempia riitoja.

Sanat eivät solju, en pääse oikeaan mielentilaan. Liikaa meteliä päässä: "Anna kun minäkin sanon jotain. Minä pidän siitä kun ja en enää pelkää sitä kun .."



Uskallan tehdä juttuja, joita en ole uskaltanut koskaan aiemmin. Kun minä *** ekaa kertaa. Miksi tämä tuntuu vaikealta. Tiedänhän minä. Mut pakotettiin lapsena olemaan hiljaa kaikesta hyväksikäytöstä. Mulla oli yhteinen (joskin yksipuolisesti määrätty) salaisuus xxx:ni kanssa, samanlainen kuin muidenkin, mutta harvemmin mua hyväksikäyttäneiden aikuisten kanssa. En saa kertoa näitä tuhmia asioita, jos kertoisin saisin ankaran rangaistuksen. Ihmetyttää tosin aikuisena miten mikään rangaistus olisi voinut olla itse tekoa ankarampi. Ei mitenkään. Ottaen huomioon senkin, että hyväksikäyttöön liittyi usein myös hakkaamista. Mutta eihän lapsi tiedä sitä, ettei maailmasta löydy enää suurempaa pahuutta.

Koin uuden suhteeni alkumetreiltä lähtien kummallisia ennestään kokemattomia orgasmeja. Niitä tuli ja tulee erityisesti kun me vain hyväilemme toisiamme tai kun teen hänelle jotain. Koko kehoa kihelmöi ja hyvän olon aalto liikkuu sisälläni edestakaisin kiirettä pitämättä täyttäen jokaisen solun mielihyvällä, joka kestää minuutista ja tunnista toiseen. Ja huom. En laukea. Olen minä aina tiennyt, että miehellä laukeaminen ja orgasmi ovat kaksi täysin eri asiaa. Usein toki samaan aikaan tapahtuvia, mutta eivät ne ole sama asia. Lienee turhaa sanoa, että kokemiani pitkällisiä kokovartalo-orgasmeja ei voi verrata millään tavalla ns. perinteiseen äkistisisäänuloslaukeanahtuntuuhetkenhyvältä-skeidaan, josta ei jää minkäänlaista pysyvää hyvän olon ja onnen tunnetta. Ne ovat pelkkää miehistä paineen purkua.

Innostuin lainaamaan kirjastosta useampia taolaisia tantraseksikirjoja. Luinkin jo muutaman huomatakseni, että kykenen tanrisiin orgasmeihin luonnostaan. Hetkinen totesin itselleni. Jos kykenen tällaiseen harjoittelematta, mihin yltäisin kumppanini kanssa asiaa harjoitellessa. Alkoi pyörryttää. Useampaankin kertaan. Minä, jolle seksi on ollut aina vaikeaa traumaattisuuteni ja kehollisen estoisuuuteni tähden, koen tällaisia harjoittelematta. Mitä minussa tapahtuu.

Tiedänhän minä. Laskin koko ikäni ylläpitämäni suojamuurit alas. Koen seksin ensi kertaa eläissäni läsnäolevasti kaikkine osineni, siis kuin utelias lapsi vailla minkäänlaisia ennakko-oletuksia ja ennakkokaavoja toimintamalleineen ja haluttuine reaktioineen. Ei minulla ole enää osineni kaavaa, että minun täytyy toimia miehisen elimeni ehdoilla pyrkien laukeamiseen hinnalla millä hyvänsä ja naiseni tyytyväisyyden unohtaen. Voin kokea kehoni ja mieleni ehdoilla. Jos rakastelun tuoma hyvä olo keskittyy vaikkapa pakaroihin, selkään ja niskaan, koen niin. En pakota tunnetta muualle.

Mieleeni hiipii myös epäilys, että kuinka pieni lapsi kokee hyväksikäytön. Eikös pieni lapsikin voi saada omanlaisensa orgasmin, johon ei tietenkään voi liittyä siemensyksyä pojista puhuttaessa. Palaanko malleihin, joihin minua on mekaanisesti pakotettu. En usko, koska tuntemuksiini ei liity koskaan pienintäkään pahan olon tai vajoamisen tunteita ja koska hyväksikäyttöjen aikana suljin itseni lähinnä pois tästä maailmasta kehon osaksi jäädessä kipukynnyksen moninkertaistaminen tasolle, jolla onnistuin selviämään hengissä & järjissäni.



Rakastelimme viimeksi jälleen useamman tunnin. Keskityin tällä kertaa lukemani perusteella rauhalliseen palleahengitykseen, koetin kierrättää mielikuvissani energiaa pitkin kehoani, olin liki kumppaniani hengittäen hänen kasvoihinsa koskettaen ja suudellen tuntemuksia ja tunteita kehosta toiseen kierrättäen kuin ympyränä kehosta toiseen ylhäältä alas ja alhaalta ylös aina puoli kierrosta kumppanin kehoa myöten.

En tiedä vieläkään mitä tapahtui. Kumppanini mukaan en ollut pariin otteeseen läsnä, vaan poissa. Hän huomaa vajoamiseni myös rakastellessa paremmin kuin minä itse. En osaa selittää, minulla ei ole sanoja. Havahduin kyynelvirtaan ja sanoinkuvaamattoman helpottuneeseen tunteeseen, joka täytti kristallisena hyvänolon tunteena koko kehoni. Olin täysin tyhjä ja samalla täynnä levollisuutta ja kehollista rauhallista riemua. Hiljaa, minuuttikaupalla hiljaa maatessamme liikkumatta toisissamme kiinni. Kunnes sain muodostettua lauseen, jota makustelin edelleen monta minuuttia ennen kuin sanoin sen kuiskaten ääneen kyynelten keskeltä: "Mun xxx on kuollut." Mun xxx on kuollut. Tiesin sen vuorenvarmasti. Minun ei tarvitse pelätä enää koskaan, ei koskaan eikä missään olosuhteissa. Hän on haudassa maan alla, poissa minun elämästäni. Olen vihdoinkin vapaa, eikä hän tule enää koskaan minun ja kumppanini väliin. Minun ei tarvitse enää koskaan hämmentyä rakastellessa pienen vajoamisen tähden: "Kenen kanssa teen tätä, en kai vaan. .." Voin keskittyä vihdoinkin ja lopullisesti vain hetkeen. Läsnäoloon itsessäni ja kumppanini kanssa.   

En tiedä mitä osani tekivät kahden poissaolon hetken aikana. He eivät tappaneet xxx:ää, he eivät tehneet hänelle mitään. He vain totesivat hänen kuolleen ja tulleen haudatuksi tuonne niitylle pois nuotiopiirini ulottuvilta, missä Intiaani ja Nuuskamuikkunen pitävät leiriään. xxx:ää ei enää ole. Se on niin yksinkertaista.

Voi miten onnellinen minä olen !


- Johannes -